Tänä kesänä olen ollut useita kertoja mustikassa. Jännä huomata, että ruokahalu kasvaa syödessä. Joka reissulla on jäänyt sellainen olo, että tänne täytyy tulla uudestaan.

Marjoja poimiessa metsän hiljaisuudessa ja tuulen huminassa mieli rauhoittuu ja tuntuu, että ajatukset kiirivät aivan eri tavalla kuin kotioloissa. Tulee mieleen lapsuuden juttuja, joita ei ole muistanutkaan. Nousee myös monia syvällisiä ja hengellisiä näkökulmia. Tulin myös siihen tulokseen, että pitää paikkansa usein kuulemani: Luonnossa on lähellä Jumalaa, joskus lähempänä kuin kirkossa. Laulussakin sanotaan: "Nyt metsä kirkkoni olla saa".

Tästä huolimatta juuri nyt minulla on ikävä kotikirkkoni jumalanpalvelukseen.

Nautitaan vielä kesästä ja sen antimista!